Se on uskomaton tunne, kun loukkaantuu ja tajuaa että edessä on pitkä sairasloma, sekä pois kentiltä pitkän aikaa. Itselläni herätti toiveita kun päivystävä kirurgi sanoi, että voisin palata töihin jo neljän viikon jälkeen. Pienimmätkin toiveen rippeet katosivat muutama tunti ennen leikkausta, kun leikkaava kirurgi tuli kertomaan toimenpiteestä ja kertoi samalla, etten tulisi pelaamaan pallopelejä tai oikestaan yhtään mitään kuuteen kuukauteen! Ja kotonakin täytyy olla kahdeksan viikkoa! Meikäläisen luonteen päälle käy jo sekin, että pitee kulkea kepeillä, eikä voi urheilla tai tehdä oikeastaan mitään.
Eilen 28.2.2012 käytiin avovaimon kanssa filmtownissa vuokraamassa tupla tiistaina kunniaksi muutama leffa mun tylsää päivää varten. Sinne kun päästiin niin avovaimoni käski olla varovainen laattalatian kanssa, johon totesin tyypilliseen itseppäiseen tapaani, ettei se mitää liukas ole. Kas kummaa karkkia valitessa ja siinä liikkuessa toinen kepeistä lähti alta, ja oikea jalkaisena otin kaiken painon leikatulle jalalle. Voi ristus että se sattu! Kotiin ku pääsin niin äkkiä Panacodi naamariin ja jalka ylös lepäämään. Tänään jalka on onneksi ollut ihan normaali, eikä ole ollut ylimääräistä vihlomista tai kipua. Ainoa on jatkuva vitutus kepeillä liikkumisesta ja yhdella jalalla loikkimisesta. Jalka kyllä kiepeytyy jos pitää pitkään kävellä kepeillä tai jos sitä ei saa vaakatasoon. Mutta helpottaa kyllä nopeesti kun jalan saa ylös. Perjantaina pitäis lähteä käymään Kärkkäisen kauppakeskuksessa, mutta täytyy ottaa rauhallisesti ja pysähtyä välillä.